Koivisto-salissa sijaitsee hiihtäjä, olumpiavoittaja Arto Koiviston hiihtomitallit sekä kunniakirjat lähes koko hiihtouran ajalta. Koivisto on lahjoittanut mitallit Isojoen Kunnalle, Lauhanvuoren hiihtomaastoissaan säilytettäväksi. Esineistöä on kaikkiaan lähes 800 kpl.

Koivistosalissa, mitallien loisteessa järjestetään pienryhmäpalavereja, musisointia sekä ruokailutapahtumia. Koivistosali on Lauhansarven merkittävimpiä nähtävyyksiä mittaamattoman arvokkaan palkintokokoelmansa myötä.

Arton saatesanat palkintojen luovuttamisen yhteydessä

Lahjoitettuani palkintokokoelman Isojoen Kunnalle helmikuussa2002, sijoituskohteeksi valittiin Lauhansarven luontomatkailukeskus. Mielestäni Lauhansarvi on monessa mielessä sopiva paikka  hiihtopalkinnoille. Olenhan asunut lähistöllä, harjoitusmaastoni ovat välittömässä läheisyydessä ja Lauhanvuoren kansallispuisto vuosien mittaan tullut niin  tutuksi, että ajatus eksymisestä kansallispuiston alueella ei ole enää edes mahdollista.

Perheemme mökki on Lauhansarven läheisyydessä joten ei tarvitse hämmästyä vaikka tapaisit minut juoksemassa, hiihtämässä, pyöräilemässä tai vaeltamassa Lauhanvuoren rinteillä. Viihdyn hyvin luonnossa ja olenkin joskus sanonut, että Lauhassa on kirkkoni, katto on korkealla ja seinät leveällä. Siellä saan kohdata Jumalani tavalla, joka sopii meille molemmille.

Mutta palataanpa ajassa taaksepäin.

Arto Ilmari Koivisto syntyi 7.12.1947 Isojoella, Kärjenkosken Korpelan kylässä perheen toiseksi nuorimpana sijaluvulla 12. Oli siinä äidillä ja Isällä valmennettavia. Kolmetoista lasta on tänä päivänä iso luku. Jostain kumman syystä minua kiinnosti urheilu jo pienestä pitäen. Voittamisen jano ja –nälkä kylvettiin jo silloin lapsuudessa. Välineistä ja varusteista oli pulaa, mutta aina sitä jotakin keksittiin. Kesällä yleisurheilua talvella hiihtoa -siinä lajit. Pohjat kunnolle luotiin maatilan raskaissa töissä. Koulumatkaa taittui kolme kilometriä suuntaansa –kävellen tai hiihtäen  totta kai. Koulu ei pahemmin kiinnostanut ainoastaan ja vain urheilu. Se oli kaiketi jotenkin sisään rakennettu malli. Ollessani 15-vuotias Ruotsi odotti nuorta miestä, töitä kun Isojoella ei siihen aikaan löytynyt. Vanhempia sisaria oli sinne jo aikaisemmin muuttanut. Urheilu pysyi kuitenkin edelle kuvioissa. Samalla tuli harrastettua asioita kuten muutkin mieheksi varttuvat usein tekevät, rajoja etsittiin. Suomen Armeija hioi ja valmensi sotilaaksi. Koville otti kun olin tottunut itse pitämään huolta jo vuosia ja tiesin mitä halusin.

Perheen perustaminen oli vuorossa kuusikymmentäluvun lopulla. Kihloihin –68 ja avioon heti seuraavana vuonna. Virpi vaimo ei välttämättä ole aina hyväksynyt urheilevaa aviopuolisoa, enkä jälkeenpäin yhtään ihmettelekään. Kolme lasta saimme kuitenkin aikaan ja nykyään heillä on omat perheensä. Syksyn –02 aikaan meistä leivotaan isovanhempia, uusi elämänvaihe jälleen.

Urheilussa kuten muussakin elämässä pitää tavoitteet asettaa tarpeeksi korkealle, siten voi jotain saadakin. Jo nuorena haaveilin olympialaisista, olihan Eero Mäntyranta idolini, joka saavutti kaiken mahdollisen. ehkäpä juuri Eeron esimerkki vaikutti eniten siihen, että minustakin tuli hiihtäjä. Menestyin nimittäin myös juoksijana, siksi palkintojen joukossa on myös  juoksijana hankittuja ”pytsejä”. Vuonna 1976 Itävallan Insbrukissa olleet Olympiakisat olivat lopulta urani kohokohta. 50 km 10., 30 km 8., 15 km 3., ja 4 x 4 viestin ankkuriosuudella olympiakultaa. Suomi ei ole sen jälkeen toistaiseksi viestiä voittanut, joten mantteli on aika vanha. Kolmet MM kisat kävin läpi niistä ei kuitenkaan tullut kummempaa menestystä.  Vuonna 1984 tuli aika jättää kilpaladut. Sen jälkeen on tullut juostua maratoneja 15 kertaa alta kolmen tunnin. Tiberiaan maratonit Israelissa on syvimpänä mielessäni –suosittelen.

Vuonna 1993 koin hengellisen herätyksen ja elämäni on muuttunut voimakkaasti. Oikeastaan voisin kiteyttää, että nyt vasta ymmärrän mitä elämä voi olla. Tänä päivänä saan kulkea todellisen voittajan matkassa, sillä Jeesus on minun idolini. Sitä samaa toivon sinulle. Tämän takia halusin luopua maallisista palkinnoista, en halua niiden sitovan minua millään tavalla enää. Jeesus sanoo: ”tulkaa minun tyköni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat niin minä annan teille levon”.

Urheilu on minulle tänään harrastus ja koen, että se on myös Jumalan lahja. Iloitsen jokaisesta päivästä, keväästä, kesästä, syksystä, talvesta. Luonnosta yleensäkin, sillä olenhan itsekin osa luontoa. Kunnioitetaan toinen toistamme sellaisina kuin olemme. Juuri tällaisina tänäänkin saamme astua Kaikkivaltiaan Jumalan kasvojen eteen ja ottaa vastaan siunaus. Sillä Jeesus sanoo: ” Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani”. Joh. 14:6

Terveisin

Arto Koivisto