Monipuolista toimintaa
Lauhansarven luontomatkailukeskus palvelee Lauhanvuoren kansallispuistontuntumassa. Lauhanvuorelta löydät kiehtovaa luontoa, hienoja reittejä ja viihtyisiä taukopaikkoja. Talvisin kansallispuistossa hiihdetään ja liikutaan lumikengillä. Lauhanvuoren sisarpuiston muodostaa kymmenen kilometriä idempänä sijaitseva Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto. Kauhaneva on eteläisen Suomen hienoimpia allikkoisia soita, jonka luontoon on helppo tutustua pitkosreitin varrella.
Lauhansarven alueella on tarjolla monenlaista toimintaa saunomisen lisäksi. Pihapiirissä voi ottaa kavereista mittaa minigolfin ääressä. Radat antavat sopivan haasteen koko perheelle, mutta kokeneemmatkin pelaajat viihtyvät samoilla radoilla. Pihapiirissä on sopivia kenttiä myös omille tai järjestetyille peleille ja kisoille.
Lauhan Spelit
Lauhansarven kulttuurikesän huippu ajoittuu heinäkuuhun, jolloin pihapiirissä juhlitaan Lauhan Spelien tahdissa. Pelimannihengessä musiikki virtaa monessa muodossa pitkälle yöhön. Monipuolisessa menossa on mukana myös suuren yleisön tuntemia artisteja.
Luontoretket ja liikunta
Lauhansarven vieressä avautuvasta Lauhanvuoren kansallispuistosta löytyy luonto aidoimmillaan. Luontoon on helppo sukeltaa kansallispuiston reiteillä ja talvisilla laduilla tai lumikengillä. Nuotiopaikat ja näkötorni muodostavat tutustumiseen selkeät kiintopisteet.
Kansallispuistossa on helppo liikkua omin eväin. Luonnosta saa enemmän irti, mikäli lähtee liikkeelle alueen saloihin johdattavan Taikapolun oppaan kanssa. Retkellä voidaan syventyä luontoon ja alueen historiaan, tehdä erilaisia harjoitteita tai syödä eväät tai paremmat ateriat nuotiolla.
Lauhansarvesta voi lähteä myös pidemmälle retkelle vaikka Helvetinjärvelle. Gps-retki Lauha-Helvetti vie viikon pyöräilylle erämaahan, joka etenee omaan tahtiin gps-paikantimen johdolla.